Kaarle X, kutsutaan myös (kunnes 1824) Charles-Philippe, comte d ’ artois, byname (1795-1824) Herra, (syntynyt 9. lokakuuta 1757, Versailles, Ranska—kuoli 6. marraskuuta 1836, Gorz, Itävallan Keisarikunta ), Ranskan kuningas vuodesta 1824 1830. Hänen hallituskautensa dramatisoitu epäonnistuminen Bourbons, kun niiden palauttaminen, sovittaa perinne monarkia, jonka jumalallinen oikeus demokratian hengen mukaista tuotettu vanavedessä ranskan Vallankumouksen.,
viides poika dauphin Louis ja Maria Josepha Saksin, Charles oli annettu otsikko comte d ’ artois., Hän vietti varhaisen elämän pöyristyttävää hajoamista; hänen palvelun, jossa ranskan armeijan piirityksen Gibraltarin vuonna 1782 oli toteutettu harhautus, pikemminkin kuin vakava huolenaihe kanssa sotilaallinen ura. Lopulta hän luopui libertine-elämäntyylistään ja suuntasi kykynsä politiikkaan. Ranskan vallankumoukseen johtaneissa tapahtumissa hän nousi kolmannelle kartanolle myönnytysten vastustajaksi.,
Tilata hänen veljensä Ludvig XVI jättää Ranska pian sen jälkeen, kun syksyllä Bastille (14. heinäkuuta 1789), Charles meni ensin Itävallan, Alankomaiden ja sitten Torinon ja Piemonten, jolloin siitä tuli ensimmäinen jäsen kuninkaallisen perheen mennä maanpakoon, jossa hän ei liittynyt hänen veljensä comte de Provence (myöhemmin Louis XVIII), kunnes 1791.
Kun comte de Provence tuli nimellinen kuningas, hän teki Charles kenraaliluutnantti kuningaskunta. Vuoden 1814 Bourbon-restauraatioon saakka Kaarle matkusti Itävaltaan, Preussiin, Venäjälle ja Englantiin., Tänä aikana hän teki epäonnistuneen maa-Vendée johtaa royalist nousee siellä. Palattuaan Ranskaan vuonna 1814 hänestä tuli äärijärjestö Isisin johtaja Ludvig XVIII: n valtakaudella.
Kun Ludvig XVIII: n kuolema vuonna 1824 Charles tuli kuningas Kaarle X. Hänen suosionsa hiipui, koska hänen hallituskautensa läpi kolme taantumuksellinen ministeriöt., Aikana ensimmäinen, entinen émigrés olivat kompensoida niiden julkisten maat, pitkälti kustannuksella porvarillisen valtioiden velkapapereiden haltijoiden; suurempi voima oli myönnetty papiston, ja kuolemanrangaistus oli määrätty tietyt ”sacrileges.”
toinen hallitus, vaikkakin maltillisempi, kesti vain tammikuusta 1828 elokuuhun 1829, jolloin liberaalit liittyivät äärioikeiston kanssa sen kukistamiseksi. Kärsivällisyytensä menettänyt ja yleisen mielipiteen sivuuttanut Kaarle vaati äärimmäistä pappismielistä taantumuksellista, erittäin epäsuosittua prinssi Jules de Polignacia muodostamaan hallituksen., Syntyi valtava levottomuus, jonka seurauksena kuningas vain uppiniskaistui ja huipentui heinäkuun vallankumoukseen 1830.
maaliskuussa 1830, kun edustajainhuoneen liberaalit vastustivat Polignacin ministeriötä, Kaarle hajotti Kamarin. Toukokuun parlamenttivaalit palauttivat kuninkaalle epäedullisen enemmistön. 26. heinäkuuta hän antoi neljä toimitukset, joiden kautta heidän sortotoimia, herätti vallankumous Pariisin radikaaleja., Valmistautumattomana tällaiseen puhkeamiseen Kaarle pakeni ensin Versailles ’hin ja sitten Rambouillet’ hin, jossa hän sai yllätyksekseen tietää, ettei kapinaa voitu vastustaa. Elokuuta hän nimitti Ludvig-Philippen, valtakunnan kenraaliluutnantin duc d ’ Orléansin ja 2. Ludvig-Philippe sai kuitenkin kruunun, ja Kaarle vetäytyi Englantiin ja sieltä Skotlantiin. Hän asettui lopulta asumaan Prahaan, jossa hän asui vähän ennen kuolemaansa.