”, koska aion tappaa itseni, kun olet tänään koulussa.”
– olin toisella luokalla. Olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin ja tämä päivä oli lähellä lukuvuoden alkua. Minulla oli kolme itseäni nuorempaa sisarusta ja äitini oli kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Kuin 7-vuotias, en tiennyt, mitä kaksisuuntainen tarkoitti virallisesti, mutta olen varma, että tiesi, mitä vaikutuksia hänen psyykkinen sairaus oli elämä minun kotitalouksien.
melko kamalaa.
siitä on kauan, eikä äitini tappanut itseään sinä päivänä., Kun hän teki niin, olin 33-vuotias ja asuin Kaliforniassa-maailman päässä New Yorkin osavaltion pohjoisosasta.
äitini vietti suurimman osan elämästään diagnosoimatta, mikä aika paljon tarkoitti sitä, että elimme Vain elämää ja luulimme kaiken olevan normaalia. Muistan, kun olin ensimmäistä kertaa syömässä ystävän luona.
At my home, ruoka-aika tarkoitti loputon syyllisyys-asiakkuutta vuodatus siitä, kuinka kamala elämä oli, kuinka paljon ruoka maksaa, että olimme syö ja kuinka paljon elämä imetään yleensä. Isäni läimäytti minua, koska minulla oli kiire sanoa äidilleni, että hänen pitäisi lopettaa huutaminen meille lapsille.
ystäväni luona söimme juuri illallista.,
nousujohteisella puolella oli aikoja, jolloin äiti ei nukkunut päiväkausiin. Talo oli melkein puhdas, söimme illallista ilman nyyhkytystä ja migreeniä, ja elämä oli OK. En tosin muista montaa niistä ajoista. Se voi johtua siitä, että pelottavat päivät erottuvat enemmän muistissani; paloivat sieluuni punaisella kuumalla polttoraudalla.
Elämä
minulle tämä oli vain, miten elämä oli. Minulla ei ollut muuta viitekehystä kuin kotini. Kukaan lapsi ei tiedä. Kaikki, mitä heidän vanhempansa tekevät on oikein, koska se on ainoa asia, he tietävät.,
vanhempina lapsemme tekevät mitä teemme, sanovat mitä sanomme ja toimivat miten toimimme. Jokainen, joka on koskaan kuullut lapsensa kiroilevan niin kuin he tietävät, että lapsemme oppivat tarkalleen, miten elää esimerkeistämme.
logiikka ei muuta lastemme käsityksiä. Koulu ei muuta heitä, naapurit, ystävät, poliisit, sosiaaliviranomaiset eivät muuta oppitunteja lapset ovat veistetty sydämeensä vanhempiensa.
me kaikki opimme vanhemmiltamme, tai ihmisiltä, jotka täyttävät nuo roolit. Joskus saamme olla 50-vuotiaita, käydä terapiassa ja selvittää, että elämällämme on todellinen merkitys Ja ne ovat elämisen arvoisia., Niin minä tein.
Mutta jotkut ihmiset eivät tee sitä
isäni kuoli 68-vuotiaana hänen kolmannen sydänkohtauksen, kun kokoaikatyössä ja huolta äitini, joka silloin oli virheellinen. Äitini tappoi itsensä 63-vuotiaana, 6 kuukautta isäni kuoleman jälkeen. Veljeni kuoli 43-vuotiaana valtavaan sydänkohtaukseen. Hänen poikansa kuoli 17-vuotiaana valtavaan sydänkohtaukseen. Siskoni on ollut mielisairaaloissa koko aikuisikänsä.
En osaa sanoa varmasti, että mikään noista asioista olisi toisin, jos äitini ei olisi ollut mielisairas., Epäilen, että ne olisivat voineet olla, koska hänen sairautensa oli niin iso osa elämäämme, mutta en todellakaan tiedä.
tiedän
Psyykkinen sairaus on todellinen asia, joka koskettaa enemmän elämää kuin vain henkilö, joka on se. Jos ihminen on vanhempi ja mielisairas, voin kokemuksesta sanoa, että vanhemman mielisairaus muuttaa lasten elämää. Ei varmaankaan parempaan suuntaan.
tiedän, ettei elämä ole sellaista kaikille, eikä se tarkoita, että se olisi. En tiedä, millaista elämäni olisi ollut, jos äiti olisi saanut apua., Tiedän, että kun hänet diagnosoitiin 49-vuotiaana, hän käytti diagnoosia tekosyynä sille, miten hän eli loppuelämänsä.
hän ei uhannut itsemurhalla ollessani enää koulussa. Mutta kun poikkesin matkalla töihin, haluan löytää hänet chainsmoking Chesterfield Kings, tuijottaen ulos ikkunasta ja sanoi: ”jonakin päivänä sinä tulet tänne ja löytää minut kuolleena, koska olen polttanut itseni hengiltä. Siitä tulee hyvä päivä minulle.”
Mikä on iso juttu
luen takaisin läpi tämän tarinan, ja ihmettelet, miksi kirjoitin sen., Ehkä jakaa kokemukseni siinä toivossa, että se auttaa jotakuta.
kun olemme vanhempia, meillä on ylimääräinen velvollisuus huolehtia lapsistamme. Jos se tarkoittaa lääkärissä käymistä ja itsestämme huolehtimista, niin se pitää tehdä.
kun olemme vanhempia, ja tiedämme tarvitsevamme apua, se on tärkeää kommunikoida lapsillemme. Aikuiset tarvitsevat apua joskus ja ansaitsevat sen.
Johtopäätös
en ole maanis-depressiivinen. Mutta opin lapsena, että miten vanhempani käyttäytyivät, oli se, miten aikuiset käyttäytyivät maailmassa. Opin olemaan dramaattinen arjessa., Se oli siistiä, kun olin esiintyjä, mutta ei niin siistiä millään muulla elämäni alueella.
sain kyllä apua, mutta tajusin tarvitsevani sitä vasta 50-vuotiaana.
halusin elämässäni jotain erilaista ja minusta tuli erittäin positiivinen ihminen. Ei sillä tavalla, että en olisi koskaan kokenut ongelmia elämässäni, vaan sillä tavalla, että olen, ja jatkoi luoda uuden ymmärryksen elämästä, että pidän paljon paremmin.